Chapter 3

Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;

Job lausui ja sanoi:

"Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: `Poika on siinnyt`.

Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.

Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.

Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.

Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.

Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.

Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,

koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.

Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?

Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?

Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä

kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,

päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;

tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.

Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;

kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.

Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.

Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,

jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,

jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan -

miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?

Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.

Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.

Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."